Suolistomuutokset

Annarilla

Yleinen foorumi
Hermoston, aivojen ja suoliston väliset yhteydet ovat paljon tutkimuksen kohteena nyt. Olen itse mukana FinnBrain-kohorttitutkimushankkeessa, jossa kakkanäytteistä puhutaan nykyään yhtä paljon kuin aivokuvantamisesta ja muista "pehmeämmistä" menetelmistä. Esimerkiksi synnynnäisten temperamenttipiirteiden muokkaamisesta suolistoflooraa muuttamalla puhutaan ihan vakavissaan.
FinnBrain-lapset ovat vielä kaikki alle kouluikäisiä, mutta seurantaa on tarkoitus jatkaa vuosikymmeniä. ALS-tutkimuksen kannalta iso 4000 perheen kokonaisotos on pieni, ja tarkempaa tietoa kerätään vain osalta näitä. Silti on käynyt joskus mielessä, että ALSinkin osalta tässä voi kertyä arvokasta dataa - jos kohta uskon, että ratkaisu ALSin hoitamiseen ja parantamiseen löytyy jo ennen, kuin nämä lapset ehtivät aikuisikään.
 

icebear

ALStuttu:n jäsen
Esimerkiksi synnynnäisten temperamenttipiirteiden muokkaamisesta suolistoflooraa muuttamalla puhutaan ihan vakavissaan.
Paljonhan löytyy juttuja että ALSiin sairastuu paljon mukavan luonteen omaavia ihmisiä ja toisaalta kerrotaan että moni heistä muuttuu ilkeämmiksi taudin myötä.
 
Ylös