Britanniassa on julkaistu lupaava hiirikoe 22.8.2023

Tero Viilto

ALStuttu:n jäsen
 
Sain yhdeltä jyväskyläläiseltä Facebook-alsvertaistukiryhmän jäseneltä linkin uuteen mielenkiintoiseen Brittitutkimukseen, jossa kokeiltiin ALS-hiirille terveiden valoherkkien motoneuronien siirtämistä palauttamaan lihasten toimintaa.


Tutkimuksen uutisointi oli 22.8.2023 sähköisessä Life-lehden julkaisussa. Kuten tiedätte, tällaisten tieteellistenartikeleiden kääntäminen suomeksi on haasteellista. Myöskään julkaisussa ei haluta antaa tietoja, joista voisi varastaa itselleen tutkimusmenetelmän. Kerron siis lyhyesti kokeilun, joka antaa toivoa tulevaisuudessa.


Hiirikokeita käytetään, koska hiirien hermosto ja lihaksisto muistuttavat paljon ihmisten elimistöä. ALSia sairastavalle hiirelle siirrettiin terveitä motoneuroneja, jotka oli tehty herkiksi optiselle ärsytykselle, jotta niitä voitaisiin aktivoida. Tavallinen hylkimisenestolääkitys ei soveltunut ALS-potilaille, joten kokeiltiin erikoistunutta lääkettä hylkimisen estoon. Kokeilussa jouduttiin aktivoimaan siirrännäisiä optisella valolla etänä joka päivä 21:n päivän ajan. Sillä saavutettiin hiirien lihaksistoon 13-kertainen lisääntynyt teho. Tarkoituksena oli saavuttaa sellainen vaikutus, että ALS-potilas hyötyisi siitä koko loput elinvuotensa.


Tulokset olivat lupaavia, mutta vielä tulee tehdä paljon tutkimuksia, jotta saadaan tämä toimimaan myös ihmisillä. Jos tämä saatiin toimimaan hiirien nopeasti etenevään ALS-sairauteen pitää tietysti tutkia, vaikuttaako se samoin ihmisten erillaisiin ALS-sairauden muotoihin, koska tiedämme, että ihmisillä ALS on hyvin montaa eri tyyppiä. Lisäksi meillä on myös monia erilaisia motoneuronisairauksia. Siis pitää tutkia toimiiko tämä myös niihin. ALS on yleisin motoneuronitaudin muoto aikuisilla. Siinä hermojen yhteys päästä lihakseen hajoaa. Se aiheuttaa ensin lihasheikkouteen sitten halvaantumseen ja lopulta kuolemaan.


Yleistä on, että keskimäärin oireiden alkamisesta kuolemaan kestää noin 20-48 kuukautta. Nämä solumuutokset ovat tutkijoiden mukaan monimutkaisia ja vaihtelevat eri potilaiden välillä suuresti. Tässä hiirikokeessa käytettiin siirrettyjä hermosoluja, jotka oli muunnettu valoherkiksi käyttämällä pientä valoa säteilevää diodia. Tässä hiirikokeessa oli kyse agressiivisesta SOD1G93A-tyyppisestä ALSista.
 

Tero Viilto

ALStuttu:n jäsen
 
Tässä liitteenä alkuperäinen teksti, jossa minun käännökseni kappale kappaleelta tummennettuna.
 

Liitetiedostot

  • Optinen stimulaatio ALSiin.pdf
    348.8 KB · Lukukerrat: 49
Ylös