"Terveysteknologiasta on tulossa Suomen uusi hitti"

Leevi

ALStuttu:n jäsen
Koko artikkeli: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/terveysteknologiasta-on-tulossa-suomen-uusi-hitti/v3Dj6PDQ

Joitakin poimintoja:

"Suomi on lähes vaivihkaa noussut terveysteknologian kärkimaaksi. Koko huipputekniikan viennistä sen osuus on jo puolet, kertoo torstaina ilmestynyt uusi Optio.

Suomalaisen terveysteknologian vienti kohosi viime vuonna lähes kahteen miljardiin euroon. Alalla toimii yli 300 yritystä, jotka pääosin kehittävät ja valmistavat tuotteensa Suomessa ja työllistävät noin 10 000 ihmistä. Useita vuosia jatkunut kasvu kaipaa myös uusia tekijöitä, ja viime vuoden lopulla tehdyn kyselyn mukaan alan henkilömäärän arvioitiin kasvavan tänä vuonna tuhannella."
...

"Seuraavaa isoa kasvusykäystä terveysalalla odotetaan life science -tieteiden eli lääke- ja biotieteiden huippututkimuksesta. Siihen junaan haluaa mukaan myös Helsinki, joka on asettanut tavoitteekseen olla Euroopan paras paikka life sciencen ja terveysteknologian tutkimukselle, innovoinnille ja liiketoiminnan kehittämiselle. Kaupunki on ollut perustamassa Health Capital Helsinki - allianssia, joka yhdistää tutkimuksen, teknologian, bisneksen ja designin ja jossa on mukana neljä isoa toimijaa: Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, HUS ja Helsingin kaupunki. Tavoitteena on saada lisää yrityksiä, lisää työntekijöitä ja lisää pääomasijoituksia sekä isoja investointeja, linjaa hanketoimiston vetäjä Tuula Palmen."

"Keskittymän vahvuusalueiksi nimetään erityisesti neurologia, syöpäsairaudet, digitaalinen terveys ja tulevaisuuden sairaala."

"Kansainvälisesti merkittävää liiketoimintaa voisi onnistuessaan synnyttää esimerkiksi parempien hoitomenetelmien kehittäminen aivosairauksiin. Näiden sairauksien aiheuttamat kustannukset ovat yksin Suomessa 8,6 miljardia euroa vuodessa, koko Euroopassa kokonaiskustannuksiksi on arvioitu jopa 800 miljardia."

Myös Herantis Pharman CNDF-lääke on mukana artikkelissa.
 
Ylös